perjantai 2. marraskuuta 2012

Mende Nazer, Damien Lewis - Orja

Lukion neljännellä äidinkielen kurssilla tuli lukea joku aikansa kohahduttava kirja. Vaihtoehtoina oli teoksia eri vuosikymmeniltä, Orja ja pari muuta kirjaa pistivät silmään ja tarkoitus oli mennä niitä kirjastosta metsästäämään. Laiskuuttani kuitenkin en näin koskaan tehnyt, vaan kyselin kotona, olisiko meillä kirjalistan kirjoista jokin kotona. Pienen mietinnän jälkeen äitini muisti, että meillähän tosiaan on Orja vitriinissä. Olinkin muistellut, että näin saattaisi olla, sillä äitini omistaa vinot pinot kirjoja.

Kirja alkaa prologilla hyökkäyksestä. Tavallaan olin osannut varautua, mitä voisi tapahtua, mutta teksti silti todella järkytti. Koen syntyneeni varsin sivistyneeseen maailmaan, mutta silti arabirosvojen hyökkäys ja Menden sieppaus on tapahtunut vuoden ennen minun syntymääni, toisin sanoen kahdeksantoista ja puoli vuotta sitten. Sehän on vasta juuri äsken, ei kolmesataa vuotta sitten.

Ensimmäisessä osassa käsitellään Menden onnellista lapsuutta Nubavuorilla, Sudanissa. Länsimaisen lukijan mielestä heimon elämä on varsin yksinkertaista ja ehkä jopa alkeellista, mutta yhtä kaikki onnellista. Surua ja tuskaa tuottavat silpominen, alaikäisenä sovittuihin avioliittoihin naittaminen ja koulun arabiopettajat, jotka haluavat kieltää koko nubakulttuurin kieltä ja nimiä myöten. Perhe on Mendelle rakas ja perhettään hän muisteleekin usein myöhemmin vankeudessaan.

Suuri osa kirjasta on kertomusta Menden ajasta orjana. Mende on sieppauksen aikaan noin 12-vuotias ja kasvaa nuoreksi aikuiseksi muiden ihmisten alistamana. Aluksi Mende päätyy kurjiin oloihin Khartumiin, Sudanin pääkaupunkiin. Mende kokee valtavasti niin fyysista kuin henkistäkin väkivaltaa. Malariat hoidetaan kotona ja lääkäriin Mende pääsee vain kerran: perheen rouvan pelätessä joutuvansa vastuuseen, jos Mende kuolee. Tämänkin oli rouva itse aiheuttanut tönäisemällä Mendeä. Lopulta rouva päättää lähettää Menden Lontooseen siskonsa orjaksi.

Lontoossa Mendeä ei pahoinpidellä fyysisesti, mutta muuten hän on edelleen yebit, vailla nimeä. Lontoossa Mende päätyy hetkeksi perheeseen, jossa häntä kohdellaan hyvin: perhe luulee hänen olevan palkattu työhönsä. Mende saa pikkuhiljaa toivoa paremmasta ja päättää karata nubamiesten avulla, joihin hän saa yhteyden. Pako onnistuu, mutta tuska ja pelko ei ole ohi. Mendeä ja hänen auttajiaan vainotaan. Moni sulkee kokonaan silmät Menden kauheilta kokemuksilta. Iso-Britannian hallituksen hylätessä turvapaikkahakemuksen vedoten siihen, ettei orjuus ole vainoamista, Mendeä tukevat niin Lewis kuin lukuisast muutkin nimekkäät henkilöt oman parhaan kykynsä mukaan, sekä lehdistö ja kansa ympäri maailmaa.

Lopulta Mende saa turvapaikkansa, mutta kuinka moni saman kokenut ei sitä saa? Kuinka moni ei ikinä selviä hakemaan turvapaikkaa? Kuinka moni kuolee pahoinpideltynä, tapetaan tai surmaa itsensä orjuudessa? Kirjalla on selkeästi paikkansa, meidän kaikkien on avattava silmät sille, ettei vapaus ole kaikille itsestäänselvyys.

Kirjan heikkous on sen selittely, kirja on kertomus Menden, sudanilaisen nuban elämästä, ei kepeä iltapäiväromaani länsimaisille ja siltä sen pitäisi myöskin sen tekstin pitäisi kuulostaa. Nyt tökkii jonkin verran, mutta tärkeä teema: ihmisoikeudet, peittää sen alleen. On tosiaan aika herätä ja katsoa peiliin: mitä minä hyväksyn tapahtuvan ympärilläni?