Anja Snellmannin tuotannosta perehdyin ensimmäisenä Paratiisin karttaan, joka on ilmestynyt vuonna 1999. Kirja sattui käteen harhaillessani kirjaston aikuisten osastolla. Olin vakaasti päättänyt siirtyä aikuisten kirjallisuuteen, ja jo yläasteella oli puhuttu Snellmannista. Valitsin kirjailijan kirjoista muutaman, joista sitten aloitin tästä. Kirjan kansi ei juurikaan houkutellut. Eipä houkutellut myöskään sen jälkeen, kun tajusin kuvassa olevan Itä-Saksan kartan. Kyllä, tällainen nykylukiotakin käyvä, 1990-luvulla syntynyt nuori nainen voi tunnistaa DDR:n kartan muodon.
Suurena Vasemmiston kannattajana saatoin eläytyä matkaan läpi taistolaisuuden, sosialismin ja kommunismin. Ei, en itse ole kommunisti vaan punavihreä nuori.
Päähenkilö Raakel on opettaja, jonka luokka on nyt abeja. Entisessä, luokallisessa lukiojärjestelmässä, Raakel on saanut elää yhdessä oppilaidensa kanssa läpi heidän kouluaikansa. Hän kokee tuntevansa oppilaansa, mutta nämä eivät tiedä hänestä mitään. Hän on päättänyt kertoa rakkaille oppilailleen salaisen menneisyytensä. Oppilaat eivät koskaan tule, mutta Raakel kertoo silti. Hän kertoo salatusta rakkaudestaan, oleskelustaan unelmiensa Itä-Saksassa ja siitä, kuinka kaikki on lopulta salattu. Hän avaa kirjaimellisesti oven menneisyyteensä ja lukija voi haukkoa henkeään. Kuinka Snellman osaakin kertoa niin vakuuttavasti ja suoraan aiheesta, josta eivät puhu opettajat eivätkä lehdet? Teksti soljuu eteenpäin eikä tule ajatelleeksi, että tässä sitä luetaan taistolaisuudesta keskellä kirkasta päivää nykysuomessa. Kuka onkaan oikean elämän Okko Isola, sitä voimme pohtia, kukaan tuskin kertoo. Se kuitenkin on varmaa, 1970-luvun nuorista joku on todella elänyt aatteen hurmoksessa ja saanut muutkin hurmattua mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti