tiistai 2. huhtikuuta 2013

Sofi Oksanen - Stalinin lehmät

Voisi olettaa, että olen tähän kirjaan täysin oma-alotteisiesti tarttunut, mutta ei pidä paikkaansa. Poikapuolinen kaverini ehdotti äidinkielen kurssilla pikkuryhmällemme tätä kirjaa. Olen kyllä kirjan aikaisemmin lukenut, mutta sen verran jo yllätti miespuolisen henkilön into lukea Oksasta (ei sillä, etteikö kirjailijan tuotanto olisi aivan mahtavaa myös miehille!), että suostuin tottakai. Aikaisemmin olen täällä kirjoittanut Puhdistuksesta.

Yleensä kyseenalaistan kaiken, mitä syömishäiriöista kirjoitetaan. Tällä kertaa minun ei sitä tarvinnut tehdä, kirja oli etukäteen luettu ja hyväksytty. Samoin tiedossa oli Oksasen syömishäiriötausta. Tällä kertaa myös tiesin kaikki bulimianiksit etukäteen, joten ei ollut tarvetta pohdiskella ja kauhistella niitä. Sain aivan vapaasti keskitty mihinkäs muuhunkaan kuin Neuvosto-Viroon! Tällä kertaa päästiin myös Suomeen, Supoon ja KGB:n nuuskijoihin. Tämä kaikki takasi sen, että ahmin kirjaa kuin Anna vaahtokarkkeja (minulle sallittaneen tämä vertaus itsekin sairauden kokeneena). 

Aivan kuten Puhdistuksessakin, nytkin kuvataan suvun naisten kokemuksia kolmen sukupolven ajalta. Sofia elää 1940-luvun kauheuksien keskellä, sisko on kyyditty Siperiaan, mies elää korsussa ja normit painaa päälle. Katariina on Sofian tytär, joka pääsee kaupunkiin opiskelemaan. Katariina kouluttautuu ja valmistuu ammattiin. Matkan varrelta löytyy myös suomalainen mies. Naimisiin mennään ja Suomeen lähdetään. Suomesta ei töitä löydy ja Supo on kimpussa. Puhelinta kuunnellaan ja outoja puheluita tulee. Päähenkilö on kuitenkin Anna, Katariinan lapsi. Anna on kympin tyttö, mutta yksi juttu ei tunnu menevän niin sanotusti aivan putkeen: Anna pakenee maailmaa bulimareksiaan. Aikuiseksi kasvettuaan Anna pakenee milloin mihinkin, niin huumeisiin, irtosuhteisiin kuin viinaankiin, mutta bulimareksia seuraa mukana kaikkialle.

Lopulta kroppa ei kestä, luut ovat liian hauraat. 14 vuotta syömishäiriötä oli Annalle liikaa, kuinka monta samanlaista kohtaloa on Suomen terveydenhuollolle liikaa?

Ei kommentteja: