tiistai 12. kesäkuuta 2012

Anja Snellman - Lemmikkikaupan tytöt

Snellmannin esikoisteoksen lisäksi tiesin ennen Paratiisin karttaan perehtymistä nimeltä vain Lemmikkikaupan tytöt ja Parvekejumalat. Niistä enemmän minua kiehtoi Lemmikkikaupan tytöt, joka herätti ilmestyessään sen verran huomiota, että minun teki jo sillon mieli lukea se, mutta jotenkin kovin hävetti lukea lapsiprostituutiosta 12-13-vuotiaana. Kirja olisi ehdottomasti ollut liian rankka varhaisteinille, joka vasta oli lähestymässä Jasminin ja Lindan ikää. Kirja olisi voinut toimia herättelyn sijasta paineentuojana, se olisi luonut vielä hieman enemmän paineita siitä, että jo 14-vuotiaana pitää olla kokenut ja halaaminen on nössöille. Päähenkilön nuoresta iästä huolimatta kirja ei siis todellakaan ole mitään teinityttökamaa.

Kirjan keskiössä on kadonnut 14-vuotias Jasmin, joka on tutustunut uuteen kaveriin Lindaan. Lindan seurassa kaikki vanha jää ja uutta tulee tilalle. Harkkakamat vaihtuu päihteisiin, tyttöjentalohengailut aikustenleikkeihin. Sitten Jasmin katoaa. Lindan ruumis löytyy, mutta missä on Jasmin?

Kirjan tarinaa kuljetetaan kolmen kertojan kautta, on aikuinen Jasmin, Jasminin äiti ja Randi. Jasmin kertoo omaa versiotaan 12 vuoden jälkeen vankeudessa ja äiti siitä maanantaista, jona hän tajusi tyttärensä kadonneen. Randi puolestaan on maahanmuuttaja poika, joka saapuu Suomeen veljensä Ringon perässä ja päätyy pian mukaan seksibisnekseen.

Jasminin kohtalosta tuli ensimmäisenä mieleen Natascha Kampusch ja ei voi väittää, etteikö Jasminista välittyisi Tukholman syndrooman oireita. Hän on kuitenkin lopulta, 12 vuoden jälkeen, täysin tyytynyt asemaansa Kastajan luona olevana Martinina. Pikkuhiljaa kirjan edetessä selviää asioita, joita itse en voi kuitenkaan kauhistella, sillä asioita tapahtuu. Kukaan ei voi väittää, etteikö tällaista tapahtuisi. Ei voi sanoa, ettei tässä maassa, ei tässä kaupungissa, ei tällä kadulla. Oletan kirjailijan kuitenkin kylmän rauhallisella kerronnalla yrittävän saada lukijan itse päänsä sisällä muodostamaan kaoottisen kuvan siitä, kuinka pahoja asioita nämä ovat. Sitä ne ovat totta kai ja Snellman onnistuukin luomaan yksinkertaisilla ja neutraaleilla lauseilla ainakin minulle huonon olon. Kohtauksilla ei mässäillä, sanotaan vain, että suuvettä kului paljon ja Lindan kielikorun juuresta tuli verta. 

Jasminin äiti on autuaan tietämätön tyttärensä muuttuneista kaverisuhteista ja jääneistä harrastuksista. Tässä Snellman on mielestäni sortunut liiallisuuksiin, kirja olisi toiminut hyvin ilman tätä tyypillistä "vanhemmat ei välitä, joten lapsi etsii itseään" -piirrettä. Lisäksi löytyy syömishäiriötä, huumeita, politiikkaa, syöpää, avioeroa ja vaikka mitä. Mielestäni liikaa mausteita yhteen soppaan. Toisaalta taas sitä nykyelämä on - kaikki koskettaa kaikkia. 

Kirjaa ei voi laskea käsistään, mutta ei se loistavakaan ole. Pintaraapaisu siihen, mitä nykymaailma nuorille voi olla, kun kukaan ei kerro, ettei ole oikeasti kiire minnekään, ei edes sinne aikuisuuteen. Lopun epilogi on tiukkaa faktatietoa ja itselle jäi mielikuva siitä, että haluaako kirjailija todella vain esitellä lukijoille, kuinka paljon hän on taustatyötä tehnyt. Ehkä ei, mutta itse en siitä pitänyt. En kyllä voi sanoa, ettenkö katsoisi kirjan luettuani taas hieman epäilevämmin kaikkea ja kaikkia.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vaikuttaa kohtuukiinnostavalta kirjalta, vaikka ei nyt sinällään tuontyyppiset kirjat kiinnosta (nuorten maailma/ongelmat).

Ite luin joskus 12-13 -vuotiaana kirjan joka lähinnä keskittyi prostituoidun työkeikkojen kuvailuun, eli oikeestaan aika pointiton kirja ja siinäkin mielessä toi Lemmikkikaupan tytöt vaikuttaa mielekkäämmältä kuin se minkä ite luin (ja ne muut vastaavat typerät kirjat joita en ees mainitse nimeltä).

jos sua kiinnostaa, täs on muutamia kirjoja joista itse olen nauttinut. Luulen että säki voisit pitää niistä koska ainakin noiden kahden kirja-arvion perusteella ajattelet sitä mitä luet ja haastavampikin luettava vois sulle sopia. En niitä ryhdy mitenkään esittelemään, ota itse selvää jos huvittaa :)

- Theodore Rozak: Paholainen ja herra Silverman

- Milan Kundera: Pila

- Anthony Burgess: Kellopeliappelsiini

- R.L. Stevenson: Itsemurhaklubi

- D.H. Lawrence: Rouva Chatterleyn rakastaja

- Franz Kafka: Kertomukset (novelleja)

- Vladimir Nobokov: Lolita

posliinienkeli kirjoitti...

Kiitos kommentistasi ja vinkkauksista, otan noista todellakin selvää! (:

Anonyymi kirjoitti...

Olen myös itse lukenut kyseisen kirjan, aika mielenkiintoinen. Jutun juoni ei ehkä jaksanut kannatella koko kirjan ajan. Hyvä kirja mutten lukisi uudelleen.

posliinienkeli kirjoitti...

Jep, luoni jotenkin lässähtää. En tiedä, ehkä kirjailija onkin halunnut vain herätellä lukijaa eikä niinkään kuljettaa maailmaa mullistavaa juonta läpi koko kirjan.